maanantai 18. joulukuuta 2017

Lukutoukan tiivistelmiä

Työni yliopistonlehtorina tarkoittaa yleensä hyvin opetuspainotteista syksyä. Se puolestaan tarkoittaa, että lukeminen painottuu artikkeleihin, joita hyödynnän opetuksessa. Muu lukeminen tapaa mennä intensiivisinä opetusjaksoina hieman kevyempään tai määrällisesti maltillisempaan suuntaan. Nykytilanteessa en pysty kiihdyttämään kirja per viikko -tahtia, eikä varsinkaan silloin jos lukee paksuja ja asialtaan painavia teoksia. Kaikista kirjoista ei jaksa myöskään kirjoittaa perusteellisesti tänne, mutta tässä pieni kommentti kolmesta syksyn aikana luetusta kevyehköstä kirjasta.


Chris Anderson: Ted Talks: The Official TED Guide to Public Speaking (2016)

Lentokentillä käyn usein kirjakaupoissa tutkailemassa, millaisia tietokirjoja on nostettu esille. Lontoon ja Ottawan lentokentillä selailin tätä puheopasta, ja kun vaihdoin konetta Torontossa, päädyin lopulta tekemään ostopäätöksen. Teoksen alkuosassa onkin kaikenlaisia vinkkejä hyvän puheen valmistamiseen. Loppuosa ei enää ole yhtä tehokas, joten käteen jää muuta ajatus siitä, miten puhe kannattaa rakentaa ja muutama muistutus siitä, miten puhetta ei kannata toteuttaa. Lähes kaikki esimerkit, myönteiset ja varoittavat, tulevat Ted-puheista. Itse en ole erityisen kiinnostunut Ted-puheiden historiasta, joten yritin saada irti sitä toista puolta. Anderson muistuttaa, että puhuja antaa eikä ota, puhe sisältää pointin (throughline), puheella on rakenne, kannattaa miettiä tarinallisuutta (teoksessa on esimerkkejä, miten tarinallisuus ei toimi ja miten toimii), aloitusta, vuorovaikutusta ja niin edelleen. Hyvä muistutus on myös se, että puhujan ”haavoittuvuus” kääntyy usein puhujan eduksi.


Tapio Tamminen: Kansankodin pimeämpi puoli (2015)

Kun Kolmen Sepän Kirjakauppa lopetteli toimintaansa, ostin Tapio Tammisen Tieto-Finlandialla palkitun teoksen edulliseen hintaan. Kirja käsittelee ytimeltään ruotsalaisten innostusta eugeniikkaan, rotuoppeihin ja rodulliseen ylemmyyteen. Välillä seikkaillaan aika kaukana fokuksesta, Intiassa ja natsi-Saksan syövereissä. Osittain se jatkaa itselleni tuttuja Tammisen aikaisempia teoksia. Erityisesti Pahan viehätys (2004) on läsnä vahvasti ja jonkin verran myös hänen väitöskirjansa Edistyksen myytti (1994). Ne keskittyivät vielä vähemmän yhteen yhteiskuntaan. Tässä teoksessa ruotsalaisesta kansankodista rakentuu onnela, joka perustui rotuhygieniakäytäntöjen varaan. Vaikka kirja ei ole rakenteeltaan ja käsittelytavaltaan täysin onnistunut, se muistuttaa, etteivät nykyisten kansallismielisten ja rasististen liikkeiden ajatukset ole koskaan olleet totaalisia anomalioita ruotsalaisessakaan yhteiskunnassa.


Stanley Fish:  Save the World on Your Own Time (2008)

Taneli Kala kuuluu niihin ajattelijoihin, joita pidän oman ajattelun sparraajina. Hän on kärkäs, provokatiivinen ja varsinainen vastarannan kiiski, mutta samalla briljantti, joten hänen käsitystensä pohdinta auttaa haastamaan omia ajatuksia. Hän on viettänyt vuosia myös amerikkalaisen yliopiston hallintopuolella, joten tämä kirja nousee pitkälti niistä kokemuksista, kurottuen siihen, mitä yliopisto on ja mitä se ei ole. Teoksen nimi tarkoittaa, ettei yliopiston tehtävänä ole parantaa maailmaa. Tarkemmin ottaen, sen tehtävänä ei ole eettis-poliittisten kannanottojen viljely. Sen tehtävänä on (1) tuoda esille sisältöjä, joita opiskelijat eivät tunne ennestään ja (2) käsitellä niitä ”akatemisoiden”, tarjoamalla opiskelijoille analyysi- ja tutkimustaitoja. Missä tarkkaan ottaen menee akatemisoinnin ja eettis-poliittisen kasvattamisen raja, ei ole täysin selvä. Fish pyrkii kyllä vastaamaan perustaviin vastaväitteisiin. Itse pyrin melko pitkälle noudattamaan Fishin ohjetta opetuksessa. Käsittelen jonkin verran eettis-poliittisia kysymyksiä, mutta en ohjatakseni opiskelijoita tiettyyn kantaan. Enemmän noudatan seuraamusetiikan näkemyksiä: jos hyväksytte tämän, niin siitä vaikuttaisi seuraavan tätä. Opetuksessani tarkoituksena on analyyttiseen otteeseen opastaminen, mikä yleensä toteutuu parhaiten etäännyttämällä käsittely normatiivisista kannanotoista. En tosin tiedä, miten hyvin Fishin ajatukset voidaan siirtää esimerkiksi yliopiston rahoitukseen. Fishin mukaan voidaan – tupakkayhtiöiltä saatu raha on hänen mukaansa aivan yhtä ok kuin muistakin lähteistä, jos se on laillista. Itse en kuitenkaan voisi istua tuppisuuna tyytyväisenä työntekijänä, jos yliopisto harjoittaisi avoimesti aktiivista veronkiertoa jossain laillisessa mutta mielestäni epäeettisessä muodossa. 

Ei kommentteja: