Sipilän puhe ja vallan muodot

Vihreän liiton touhuajana tunnetuksi tullut Oras Tynkkynen kirjoitti pääministeri Juha Sipilän televisiomonologin aikaan Facebookissa seuraavaa:

”Pääministeri Juha Sipilän tv-puheelle irvailtiin jo ennen kuin oli kuultu ensimmäistäkään virkettä. […] Ongelmat eivät kuitenkaan irvailemalla ratkea. […] Jos hallituksen linja ei kelpaa, kannattaa esittää parempia ratkaisuja. Se auttaa Suomea leukailua enemmän.”

En tiedä, miten Tynkkynen käyttää aikansa, mutta aika kuurosokea saa olla, jos ei ole kuullut tai nähnyt vaihtoehtoja esimerkiksi itselleen tutun puolueensa riveistä tai vasemmistoliiton toimijoilta tai lukuisilta professoreilta, jotka ovat kommentoineet asiaa lehdissä. Ehkä asialla on jokin yhteys hänen toimintaansa Sitran vanhempana neuvonantajana. Vaihtoehtoja on esitetty, mutta niitä ei ole kuunneltu.

Myös Tynkkysen kommentin toinen puoli – nupina irvailuun taipuvaisille – osoittaa kapeakatseisuutta. Kerron lyhyesti miksi.

Jokin aika sitten ostin vihdoin Anu Kantolan vuonna 2014 ilmestyneen teoksen Matala valta. Teos käsittelee vallan mekanismien muutosta erityisesti suomalaisessa yhteiskunnassa.

Kantola erottaa pakkovallan matalasta vallasta. Edelliseen kuuluu vaikkapa armeijat, vankilat ja kellokortit. Jälkimmäinen on jotain pehmeämpää, ja sitä luonnehtivat piirtoheittimet, diatykit ja powerpointit. No vastaavan jaottelun teki esimerkiksi Louis Althusser puhuessaan ideologisista valtiokoneistoista erottaen ne pakottavista ja repressiivisistä valtiokoneistoista. Ehkä parempi luonnehdinta matalan vallan vastinpariksi ei ole suoranainen pakkovalta, vaan komentava ja käskevä valta, josta puuttuu suora kyky pakottaa. Luonnehditaan sitä nyt vaikka ”korkeaksi”, jotta metaforat pysyvät verrannollisina.

Kantolan teos tarkastelee ”matalaa valtaa” erilaisten esimerkkien ja teemojen kautta. Se asettuu jonkinlaiseksi kontrastiksi myös vallan byrokraattiselle tyylille. Kantola kirjoittaa päättäessään suomalaisten pääministerien ja huippupoliitikkojen analyysin, että ”byrokraattinen tyyli onkin herättänyt myös ankaraa vastustusta. […] Uusi aika kuopii maata nurkan takana malttamattomasti odottaen, että vanhat peruukit väistyisivät.”

Vaikka tarkoitukseni ei ole kritisoida Kantolan analyysia, on hyvä muistuttaa, että vallan eri muodot limittyvät. Sipilän puhe ja sen pitopaikka on esimerkki siitä, miten valta ei ole vain matalaa. Se on myös ”korkeaa”.

Sipilän tapaus ei ole pakkovaltaa televisioidun puheen kontekstissa, mutta se ei ole myöskään aidosti pehmeää ja neuvottelevaa valtaa. Siinä on joitakin matalan tyylin elementtejä mukana – henkilökohtaisuutta ja vetoamista suomalaisiin. Ensisijaisesti se on kuitenkin komentavaa, näkyvää ja kaiken neuvottelun ulkopuolella olevaa yksinpuhelua. Kukaan ei pääse sitä kasvotusten haastamaan eikä kukaan pääse ehdottamaan asiaan liittyviä näkökulmia tai teemoja (veroparatiisit, pääomaverotus – anyone?).

Vähän väliä vallan hegemonisen muodon ulkopuolelle jäävät muodot nostetaan naftaliinista. Yleisesti voisi ehdottaa, että juuri kriisitietoisuuden kasvaessa matala valta vaihtuu hetkellisesti korkeaan. Yksi hyvä esimerkki on Yhdysvallat, joka poikkeustiloja säätämällä pitää vankileirejä, kiduttaa eikä estä niitä koskevien kuvien levitystä.

Se, että Sipilän televisiopuheen muodolle irvaillaan jo ennen sisällön kuulemista, osoittaa, että ihmiset odottavat vallan matalaa tyyliä. Korkean vallan tyyli ei pure kaikkiin. Kun vaihtoehtoja ei kuunnella, on irvailu ja leukailu Sipilän televisiopuheelle jo ennen sen sisällön kuulemista varsin ymmärrettävä reaktio poliittisesti eri linjoilla olevilta. Eikä Sipilän tyyliä pidä nykyaikaan sopivana edes kaikki ne, jotka jakavat hänen ja hallituksen oikeistolaisen ideologian.