lauantai 15. marraskuuta 2014

Uskonto, media ja yhteiskunnallinen muutos

Uskonnon ja median tutkimuksessa on ollut sosiologian mentävä aukko. Vastaavasti uskontososiologiassa on kiinnostuttu vain vähän mediasta ja populaarikulttuurista. Tästä havainnosta lähtee liikkeelle artikkelikokoelma Religion, Media, and Social Change (Routledge 2015). On varmasti liioiteltua väittää, että yksi teos paikkaisi aukon, mutta ainakin se pyrkii tarjoamaan aineksia eteenpäin.

Kirjassa on toimittajien johdannon lisäksi 10 tutkimusartikkelia. Ne käsittelevät aihepiiriä laajasti. Artikkeleissa tutkitaan perinteistä massamediaa, populaarielokuvia ja uusmediaa. Niissä viljellään esimerkkejä useista maista, mutta painopiste on niin sanotuissa länsimaissa. Artikkelit eivät (onneksi) rajoitu yhteen uskontoperinteeseen eivätkä niin sanottuihin maailmanuskontoihin. Teoksen sisällöllinen viesti on, että mediaympäristöllä on entistä suurempi vaikutus uskonnollisten ideoiden, identiteettien ja katsomusten rakentumiseen, mutta se ei väitä, että vaikutus olisi yksisuuntaista.

Oma tekstini käsittelee uskonnottomuutta ja sen käsittelyä mediassa. Jaoin tarkastelun kolmeen tavanomaiseen osa-alueeseen, mediatuotantoon, kulutukseen ja sisältöön.

Mediatuotannon osalta tarkastelen, miten uskonnollisia tai uskonnottomia media-alan ammattilaiset ovat. Keskeinen havainto on, että vaikka mediatyöläiset ovat tilastojen mukaan useissa maissa vähemmän uskonnollisia kuin väestö keskimäärin, uskonnollisista aiheista kirjoittavat ovat selvästi uskonnollisempia ja uskontoon myönteisemmin suhtautuvia kuin muut media-ammattilaiset. Tästä voidaan päätellä, ettei media ei lähtökohtaisesti uskonnonvastainen siinä, miten uskontoa käsitteleviä aiheita lähdetään työstämään. Tietenkin on olemassa monia tuotannollisia tekijöitä, jotka tekevät käsittelystä ongelmallista (rahan puute, myyntitavoitteet, osaamisvaje, aikapula, uutisarvo), mutta joidenkin mielikuvien vastaisesti media ei ole ateistien tyyssija.

Mediakäytön osalta keskityn korostamaan, miten uusmedia on luonut nostetta ateistien ja uskontokritiikin näkyvyydelle. Uusmedia mahdollistaa yhteydenpidon ateistien välillä (”bonding”), mutta satunnaisesti se auttaa myös tuomaan aihioita valtavirran mediaan (”bridging”). 

Mediasisältöjen osalta tarkastelen lähinnä sanomalehtiä, televisiota ja dokumenttielokuvia. Tarkastelun johtopäätös on se, ettei valtamedia suhtaudu uskontokritiikkiin myönteisesti. Se kuitenkin tarjoaa uskontokritiikille kanavan: otetaan aiheita ja kuunnellaan, mutta sen jälkeen kritisoidaan. Toinen viime vuosina suosiota saanut väline on dokumenttielokuva, josta yhtenä esimerkkinä analysoin Bill Maherin isännöimään huumoridokumenttielokuvaa Religulous.

Ylipäätään uskonnottomuus ruumiillistuu mediassa uskontokriittisiin aktivisti-ateisteihin, jotka ovat yleensä luonnontiedettä puolustavia valkoisia miehiä. Ne, jotka mieltävät itsensä uskonnottomiksi mutta suhtautuvat uskontoon jokseenkin välinpitämättömästi tai jopa myönteisesti, eivät näy mediassa. Media on aktiivisessa roolissa määrittämässä sitä, millainen uskonnottomuus ja ateismi saa näkyvyyttä.

Kirja on ilmestynyt vain kovakantisena. Sen hinta ei ehkä houkuttele yksityisasiakkaita, mutta kiinnostuneet ottanevat yhteyttä kirjastoihin.

http://www.routledge.com/books/details/9780415742825/

1 kommentti:

Teemu Taira kirjoitti...

Lyöntivirheet jäävät tekstiin blogialustan ongelmien vuoksi: korjaukset muuttaisivat asetukset toisenlaisiksi.