maanantai 16. kesäkuuta 2014

Kirjamainostusta taas: Väärin uskottu? Ateismin uusi näkyvyys (2014)

”Uskonnon julkinen näkyvyys on kasvanut. Samalla myös uskontokritiikistä ja ateismista on tullut näkyvämpää kuin koskaan ennen. Väärin uskottu? Ateismin uusi näkyvyys tarkastelee ateismia ja uskontoa koskevaa julkista keskustelua monipuolisesti ja kriittisesti. Teos osoittaa erilaisia laadullisia ja määrällisiä aineistoja tutkien, miten, miksi ja missä muodossa ateismista on tullut näkyvä keskustelunaihe niin Suomessa kuin kansainvälisesti. Se ehdottaa, että äänekkäimpien ateistien ja heidän vastustajiensa jäsennykset tarvitsevat rinnalleen keskustelua rikastuttavaa ja monipuolistavaa uskonto- ja kulttuuritieteellistä otetta uskonnosta ja ateismista. Teos myös kehittelee suomalaista ateismin ja uskonnottomuuden tutkimusta. Se sopii yliopistolliseksi kurssikirjaksi ja hakuteokseksi kaikille ateismista kiinnostuneille.”

Näin kuvaan uutuusteostani Väärin uskottu? Ateismin uusi näkyvyys sen takakannessa. Teoksen alkusanat kuvaavat hyvin kirjan syntyhistoriaa henkilökohtaisesta näkökulmastani, joten lainaan niitä tässä:

”Ajatus ateismia käsittelevästä teoksesta syntyi Turussa vuonna 2008, kun vietin kesän ystäväni asunnossa, jossa ei ollut televisiota. Iltaisin katsoin internetistä erilaisia dokumenttielokuvia, luentoja ja väittelyitä. Pian huomasin etsiväni yhä useammin ateismiaiheista materiaalia. Nyt, vuosia myöhemmin, tuosta hetkestä syntyneestä kipinästä on valmistunut kirja. Tietenkin todellisuus on monimutkaisempi, sillä olin jo tuossa vaiheessa lukenut tutkimuksia ateismin historiasta ja kirjoittanut yhden myöhemmin samana vuonna julkaistun artikkelin ateismikeskustelun ilmaantumisesta ja muutoksista suomalaisessa julkisuudessa. En kuitenkaan ollut tutustunut yksityiskohtaisesti niin sanottuun uusateismiin, joka muodostaa tässä teoksessa tarkasteltavan ateismin uuden näkyvyyden kiinnekohdan.

Kesän 2008 jälkeen palasin Leedsin yliopistoon, jossa olin ollut aikaisemmin tutkijavaihdossa. Aloitin tutkimustyön projektissa, jossa tarkasteltiin uskontoa ja sekulaaria brittimediassa. Päätyön ohessa jatkoin tutustumista ateismia koskeviin keskusteluihin aina kun aikaa jäi. Brittikeskustelu oli vilkasta valtamediassa ja viikoittaiset vierailut kirjakauppoihin toivat eteeni tuoreita aihetta käsitteleviä teoksia uudestaan ja uudestaan. Osallistuin myös ateismia analysoiviin seminaareihin, joissa pidin alustuksia. Vähitellen hahmottuva kirja ateismista alkoi mennä päällekkäin päätyön kanssa: brittiprojektista valmistuneeseen kirjaan tuli yksi luku ateismista brittimediassa.

Projektin päätyttyä palasin Suomeen vuoden 2010 lopussa. Vuoden 2011 alkupuolella työskentelin viisi kuukautta ateismiaiheen parissa Koneen säätiön apurahan turvin. Vuonna 2012 ilmestyi kolme englanninkielistä artikkeliani ateismista sekä yhdessä Ruth Illmanin kanssa toimittamani erikoisnumero The New Visibility of Atheism in Europe julkaisussa Approaching Religion. Tällä hetkellä pari artikkelia odottaa julkaisuaan. Suomessa olen pitänyt alustuksia aiheesta, julkaissut pari kirja-arviota ja kommentoinut mediassa muutamia kertoja, mutta vuoden 2008 jälkeen en ole julkaissut ateismista mitään perusteellista suomeksi. Nyt olen.”

Kauan siinä kesti, mutta ainakin lopputuloksena on muuta kuin hiiri räätälinä -sadun tuluskukkaro. Se, mitä en teoksessa kerro synnystä, on se, että lähdin aluksi kirjoittamaan hyvin kevyttä, esseististä tietokirjaa. Käsikirjoitus muuttui ajan kuluessa tietopohjaltaan vankemmaksi ja siihen tuli mukaan paljon käsikirjamaisuutta. Tämä myös pidensi kirjoitusprosessia huomattavasti. 

Teos on tyylillisesti harkittu hybridi: siinä on paikoitellen esseistiikan suuntaista käsittelyä, mutta kun oikealla tavalla ravistaa, sieltä löytyy suuri määrä hakuteosmaista informaatiota ateismista. Miten onnistunut se on, mitä olisi pitänyt ottaa mukaan ja mitä olisi pitänyt käsitellä toisin, nämä jätän tässä vaiheessa muiden arvioitavaksi. Riittää, kun totean, että osa vähälle huomiolle jääneistä, mielestäni tärkeistä asioista on tullut tai tulee käsitellyksi englanninkielisissä artikkeleissani.

Aihepiiri on sellainen, etten kuvittele miellyttäväni kaikkia. Toivon kuitenkin, että aktivistiateistit, heidän vastustajansa ja muuten aiheesta kiinnostuneet ylipäätään tutustuvat teokseen ja löytävät siitä jotain pohdinnan arvoista.

Loppuun kolme asiaa:

1. Osta itsellesi kesälukemista, jos aihe on kiinnostava.

2. Laita hankintapyyntö kirjastoosi, on se sitten kaupunginkirjasto, yliopiston kirjasto tai vaikkapa instituutin käsikirjasto.

3. Suosi voittoa tavoittelematonta pienkustannusta!

Teoksen hinta on 25€ (+ postikulut 3€), Eetoksen jäsenille 15€ (vuosittainen jäsenmaksu 10€). Tilaukset: eetos-til@lists.utu.fi



Ei kommentteja: