maanantai 26. toukokuuta 2014

Meppien maallistuminen

Eurovaalit tulivat ja menivät. Niistä voisi esittää monenlaisia huomioita. Ranskassa kansallisen rintaman nousu oli huikeaa. Suomi siirtyi askeleen verran konservatiiviseen suuntaan, koska voittajia olivat keskusta, perussuomalaiset ja kristilliset. Sen lisäksi vasemmisto voitti, mutta huomattavasti vähemmän, mitä demarit ja vihreät hävisivät.

Yllä mainittujen huomioiden asemesta nostan esiin uskonnon.

Vuoden 2009 vaaleissa  Suomesta valittiin yhteensä 13 edustajaa, joista ainakin viisi on tunnettu uskonnollisuudestaan. Kristillisdemokraatti Sari Essayah on helluntailainen. Sosiaalidemokraattien listalta sitoutumattomana valittu Mitro Repo on ortodoksipastori. Perussuomalaisten johtaja Timo Soini on puhuu avoimesti katolilaisuudestaan. Kokoomuksen Eija-Riitta Korhola on entinen kristillisdemokraatti, joka on myös opiskellut teologiaa. Jumalaa valinnasta kiittänyt keskustalainen Hannu Takkula kannatti vuoden 2006 presidentinvaaleissa kristillisdemokraattien ehdokasta Bjarne Kallista ja arvosteli keskustapuoluetta kristillisten arvojen unohtamisesta.

Vuonna 2014 tilanne on toisenlainen. Sari Essayah lisäsi absoluuttista äänimääräänsä hiukan, mutta putosi parlamentista, eikä kukaan kristillisdemokraateista noussut tilalle. Mitro Repo oli odotettu katastrofi. Hänen äänimääränsä oli 8820 – yli 60 000 ääntä vähemmän kuin vuonna 2009. Timo Soini porskuttaa edelleen puolueensa johdossa, mutta hänen tilallaan on vähemmän uskonnollisena pidetty meppi. Eija-Riitta Korholan äänimäärä oli tällä kerralla melkein 25 000 vähemmän. Sillä noustiin korkealle, mutta se ei riittänyt. Hannu Takkulan äänimäärä kasvoi kolmella sadalla, mutta sillä jäätiin varasijalle.

Uusista mepeistä kukaan ei tietääkseni ole profiloitunut julkisuudessa erityisen uskonnolliseksi. Heidän yksityisistä ajatuksistaan ja vakaumuksistaan en tiedä (enkä oikeastaan välitä), mutta eurovaalit 2014 olivat kaiken muun lisäksi siirtymä tilanteeseen, jossa ei ole edellisen meppikatraan tavoin äänekkäästi minkään uskonnon puolesta puhuvia suomalaisia meppejä. Pitäisikö nyt siis puhua suomalaisten meppien maallistumisesta?

Ps. Tällä leikillisellä maallistumis-sanan käytöllä ei ole juuri mitään tekemistä sen analyyttisen käytön kanssa.


Ei kommentteja: