maanantai 6. tammikuuta 2014

Uusmedia, massamedia ja uskonnollisuuden muutos

Kuinka uskonnolliset ryhmät käyttävät sosiaalista mediaa ja miten nämä kietoutuvat perinteiseen valtamediaan? Tämä on vain yksi monista kysymyksistä, joita käsitellään vuoden 2013 lopulla ilmestyneessä teoksessa Social Media and Religious Change (de Gruyter).

Teoksen ovat toimittaneet Marie Gillespie, David Herbert ja Anita Greenhill. Sen juuret ovat konferenssissa, jonka järjestimme Lontoon Camden Townissa kesällä 2010, ajankohtana, jolloin sattui olemaan lähes 30 astetta lämmintä. Itse seminaarihuoneessa oli viileämpää, mutta muistan edelleen hyvin, miten absurdia tuollaisessa helteessä oli astua tauolla keskelle Camden Townin ihmisvilskettä, juuri niille hoodeille, jonne oli kymmenen vuotta sitten pakko päästä jokaisella Lontoon lomalla.

Kirjan tekemiseen on osallistunut tunnettuja aihepiirin tuntijoita (toimittajien lisäksi esimerkiksi Gordon Lynch ja Heidi Campbell) sekä muutamia nuorempia tutkijoita. Teoksessa käsitellään teoreettisten kysymysten lisäksi esimerkiksi BBC:n televisiosarjoja, islamilaisia marttyyrivideoita, juutalaisuutta facebookissa, evankelikaalista kristillisyyttä YouTubessa ja bahai´den nettikäyttöä.

Teokseen päätyi myös yksi Leedsin projektimme teksteistä, ”Christianity, Secularism and Religious Diversity in the British Media” (Knott, Poole & Taira).

Artikkelimme ei käsittele ensisijaisesti ”somea”, kuten eivät kaikki muutkaan tekstit, joten siinä mielessä se ei täysin istu teoksen otsikkoon. Toisaalta mikä tahansa media on ”sosiaalinen” ja median sosiaalisuutta voidaan pohtia myös ”somen” ulkopuolella.

Itselleni olennaista yhteisartikkelissamme oli kattaa vielä yksi alue, joka ei saanut riittävästi tilaa projektiin perustuvassa kirjassamme, ainakaan juuri haluamallani tavalla. Artikkelin lähtökohtana on Paul Wellerin huomio Britanniasta ”kristillisenä, sekulaarina ja uskonnollisesti monimuotoisena” maana.

Esitämme, että juuri nämä muodostavat kolme pilaria, joiden varaan myös uskontoa koskevat julkiset keskustelut paaluttuvat. Siksi artikkelissamme osoitetaan ensiksi, miten kolme pilaria näkyvät määrällisenä muutoksena median uskontokäsittelyssä. Toiseksi esitetään, että ne jäsentävät median uskontouutisoinnin ja -debattien näkökulmia. Esimerkkeinä on hollantilaista kansanedustajaa Geert Wildersiä koskeva uutisointi ja paavi Benedictuksen vierailu Britanniaan.

Käsittelemme Wildersiä ja paavia myös kirjassamme Media Portrayals of Religion and the Secular Sacred, mutta tässä yhteydessä ne asettuvat haluamallani tavalla yhden viitekehykseen sisään. Siksi tämä artikkeli ei ole puhtaasti kirjasta löytyvän toistoa, vaan puolustaa paikkaansa erillisenä tekstinä.

Tekstimme on kirjoitettu tasapuolisesti yhdessä. Oma kontribuutioni on ensisijaisesti paavin vierailua koskevassa osuudessa, mutta toisaalta tekstin rakenne on sataprosenttisesti minun jäsennys.

Kokonaisuutena teos tarjoilee toimittajien perusteellisen johdannon lisäksi 10 artikkelia, jotka hahmottelevat uskonnon ja median (erityisesti uusmedian) suhteita. Sellaisena se täydentää nopeasti kasvavaa tutkimusaluetta ja muutamat tekstit ovat aihepiiristä kiinnostuneille välttämätöntä lukemistoa. Suoranaista yhtä teesiä tai vastausta teos ei tarjoa.

Kustantajan hinnat ovat sellaisia, että teoksia ostavat lähinnä kirjastot, mutta sitähän varten kirjastot ovat, että sieltä voi lainata kirjoja, jotka ovat liian kalliita ostettavaksi. 

Linkki kustantajan sivulle:



Ei kommentteja: