keskiviikko 10. heinäkuuta 2013

Valioliigan muslimit

Viime vuoden lopulla kirjoitin lyhyen blogitekstin uskonnosta jalkapallossa. Siinä mainitsin erityisesti Newcastlen esimerkkinä futisjoukkueesta, jonka muslimeista on uutisoitu muutaman kerran, mutta kuitenkin harvoin. Sen jälkeen brittimedia on herännyt käsittelemään aihetta. Keskiössä on ollut pikavippifirma Wongan sponsoridiili, jota Newcastlen pelaajista erityisesti Papiss Cisse on vastustanut esittämällä, ettei hän halua pitää paitaa, jossa on kyseisen yrityksen mainos, koska se on hänen uskontonsa vastaista.

Cissen tapausta – ja ylipäätään Britanniassa futaavia muslimeita – on käsitelty enimmäkseen tabloideissa. Niin sanottu laatumedia astui kuvaan kunnolla sunnuntaina seitsemäs heinäkuuta, kun BBC näytti puolen tunnin ohjelman nimeltä The Muslim Premier League.

Olen odottanut jo pitkään, milloin valioliigan muslimeista ruvetaan kirjoittamaan enemmän. Kuten BBC:n ohjelmassa todettiin, parikymmentä vuotta sitten Englannin pääsarjassa pelasi tiettävästi kaksi muslimia. Nyt niitä on noin 40.

Tabloidit ovat käsitelleet aihetta esimerkkinä ongelmasta, konfliktista tai erimielisyydestä, mutta islam ja muslimit eivät ole olleet syytettyinä. Siinä mielessä ei voida sanoa suoraan, että media antaisi tarkoituksellisen huonon kuvan muslimeista. Voidaan kuitenkin otaksua, että muslimeille lienee haitallista, että heistä kirjoitetaan useimmiten ongelmien yhteydessä.

BBC:n lähestymistapa oli toisenlainen. Televisio-ohjelmassa mainittiin hyvin pikaisesti sponsoriasia, mutta sitä ei käsitelty kunnolla. Kyse oli enemmän ohjelmasta, jonka tarkoituksena oli lisätä suvaitsevaisuutta ja integraatiota. Jalkapallo tuo ihmiset yhteen ja ylittää rodulliset ja uskonnolliset erot – ainakin jos kyse on maltillisesta, riittävästi brittiläistyneestä muslimista. Siinä mielessä ohjelma oli paikoitellen jopa imelä.

Dokumentti saattaa olla avartava tavalliselle futisfanille, mutta silti kasvatuksen kohteena olevat voivat tulkita vastakarvaan toteamalla, että tämä on tilanne valioliigassa, mutta se ei muuta mitenkään suhtautumista paikallisiin ongelmiin. Muutama julkkismuslimi ei välttämättä muuta mitään paikallistasolla. Vasta sitten kun naapurilähiön muslimi on kaupungin normaali asukas siinä missä muutkin, vikoineen ja kykyineen, voidaan puhua onnistuneesta yhteiselosta monimuotoisessa yhteiskunnassa.

On selvää, että tällainen suvaitsevaisuus- ja integraatiokehyksessä tuotettu puolituntinen on parempi vaihtoehto kuin toisinaan tekaistuihin todistusaineistoihin perustuvat tabloidien hyökkäykset islaminuskoisia kohtaan.

Jos ohjelmaa katsoo kriittisin silmin, sitä on helppo moittia lankeamisesta tavanomaisiin uskonnollisuuden representaatioihin. Uskonto kuvataan uskomuksina, kieltoina ja sääntöinä. Jos ohjelmaa olisi uskominen, jokainen muslimi rukoilisi viisi kertaa päivässä, paastoaisi ramadanin aikana, antaisi almuja ja kieltäytyisi alkoholista. Tämä ei yksinkertaisesti pidä paikkaansa. Lisäksi, tällaisissa kuvauksissa uskonto olemuksellistetaan ja yhtenäistetään. Poissa on käytäntöjen kirjavuus.

Kun valioliigassa on noin 40 muslimia, he tulevat eri puolilta maapalloa. He eivät ole yhdenmukainen joukko ihmisiä vain siksi, että he pitävät itseään muslimeina. Miten tämän voisi ottaa huomioon ohjelmaa tehdessä on haaste, jota BBC:n tuotos ei ota vakavasti.

Ei kommentteja: