sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Jälkipuinti Karhun kansasta

Tammikuun lopussa kirjoitin kommentin Karhun kansasta, joka on hakenut uskonnollisen yhdyskunnan asemaa. Siitä tuli niin laajalle levinnyt teksti, että pieni jälkipuinti on paikallaan.

Teksti levisi aluksi Facebookissa. Sitä linkitettiin myös keskustelupalstoille ja blogeihin. Parin päivän päästä myös Twitterissä linkitettiin kirjoitusta. Kirjoitusta kommentoitiin myös blogissa, ja se keräsi nopeasti klikkauksia huomattavasti keskimääräistä enemmän.

Sitten tuli hetken hiljaisuus. Sen rikkoi Kotimaa24-sivuston juttu, joka oli otsikoitu seuraavasti: ”Tutkija kritisoi uskontoja käsittelevän lautakunnan kokoonpanoa.” Teksti perustui suoriin lainauksiin kirjoituksestani, mutta minuun ei otettu yhteyttä jutun tiimoilta. Juttu oli aivan asiallinen, joskin blogistani oli valikoitu lähinnä asiantuntijalautakunnan koostumusta käsittelevät palat.  

Samana päivänä sivusto julkaisi toisen jutun otsikolla ”Ministeri Räsänen ja virkamiehet kiistävät Teemu Tairan kritiikin”. Siinä oli haastateltu erityisesti sisäministeri Päivi Räsästä, joka oli vastuussa asiantuntijalautakunnan nimittämisestä, ja dosentti Raimo Savolaista, joka oli yksi lautakunnan asiantuntija.

Räsäsen, Savolaisen, asiantuntijalautakunnan jäsenten esittelijänä toimineen Tuula Lybeckin ja asiantuntijalautakunnan sihteeri Joni Hiitolan kommenteissa, ei ole mitään sellaista, mikä muuttaisi esiin nostamiani kysymyksiä ja esittämiäni näkemyksiä. Vastaukset ovat ympäripyöreitä, sillä niissä vain kiistetään, että kuviossa olisi jotain omituista, mutta ei varsinaisesti kerrota, miten valikointi tapahtuu.

Juttu itsessään sisälsi muutamia omituisia kommentteja asianosaisilta. Savolaisen valikoituminen on edelleen täysi mysteeri. Joku vain sattumalta kysyi kiinnostuksesta osallistua lautakuntaan, kun oli niin paljon poliittisia kontakteja. Sellaisia ihmisiä on Suomessa muutama muukin. Lisäksi Joni Hiitolan huomio, että ”liki 80 prosenttia suomalaisista kuuluu kirkkoon” on tosi, mutta mitä ihmettä se tarkoittaa tämän aiheen kannalta. Sillä on yhtä vähän tekemistä asian kanssa kuin sillä, että Helsinki on Suomen pääkaupunki. Vaikuttaa siltä, että lausunto on jäänyt kesken, mutta en ole vakuuttunut, että sen takaa olisi löytynyt valaiseva ajatus tai hyvä argumentti.

Kaikkein ongelmallisin on kuitenkin Räsäsen puolustelu. Hän toteaa aivan oikein, että uskontososiologia on Hanna Salomäen erikoisosaamisalue. En millään muotoa kyseenalaista esimerkiksi Salomäen osaamista – tunnen hänen tieteellisiä kirjoituksia ja suosittelen niitä muillekin. 

Ongelma onkin siinä, että jostain syystä lautakuntiin valikoituu ihmisiä, joilla on erikoisosaamisensa lisäksi myös läheinen kontakti kirkkoon. Jos haluttaisiin puhtaasti uskonnon tai yhteiskunnallisten asioiden asiantuntijuutta, voitaisiin todella helposti valikoida lautakunta, jossa kaikilla ei olisi näin vahvaa kirkollista kytköstä. Kyse ei ole siitä, ettei voitaisi valita vaikkapa kirkkoon kuuluvia uskonnon, oikeudellisten asioiden tai yhteiskunnallisten asioiden osaajia, vaan siitä, ettei kaikilla olisi niin selkeä ja aktiivinen rooli kirkollisissa toimissa.

Vaikka kirkolliset kytkökset eivät millään tavalla vaikuttaisi itse käsittelyyn, luulisi vähintään menettelytavan imagon kannalta olevan järkevää koostaa lautakunta toisella tavalla.

Miellyttävä puoli oli se, että kommenttiosioissa ja keskustelupalstoilla käyty keskustelu oli asiallista. Ainakaan näkemyksiäni ei vääristelty täysin tunnistamattomaksi. Ihmiset pääosin tukivat niitä.

Alkuperäisestä kirjoituksestani voi saada sen käsityksen, että haluaisin nimenomaan uskontotieteilijöitä ratkomaan kysymystä, onko jokin yhteisö uskonnollinen vai ei. Nostin toki esiin tämän vaihtoehdon käyttämällä esimerkkinä Brittien käytäntöä, joka on mielestäni parempi kuin Suomen. Tällöin siis yhteisöt voisivat pyytää ulkopuolisen asiantuntijalausunnon. On kuitenkin pidettävä mielessä kaksi asiaa, joita ei nostettu esiin blogikirjoitustani seuranneissa jutuissa ja keskusteluissa.

Ensiksi, korostin, että uskonto on kategoria, jonka avulla yhteiskunta organisoi itseään. Siksi kysymys siitä, onko jokin yhteisö oikeasti uskonnollinen vai ei, on tavallaan väärin asetettu. Kysymys on poliittinen: millaisille yhteisöille halutaan antaa erityinen asema? Voisiko sen tehdä ilman uskonnon kategoriaa, esimerkiksi tarkastelemalla, millaista yleishyödyllistä toimintaa yhteisöt tekevät?

Toiseksi, olen suhtautunut kriittisesti myös sellaisiin uskontotieteilijöihin, jotka tavallaan käyttävät hyväksi tiedeyhteisöä ajaessaan tiettyjen ryhmien asioita. Ensisijainen tutkijan kriittinen tehtävä ei ole uskonnollisina itseään pitävien yhteisöjen puhetorvena toimiminen, vaan sen näyttäminen, miten yhteiskunnallinen valta operoi myös uskonnon kategorian avulla

Siksi toistan: esittämieni näkemysten piiloviesti ei ole se, että ”Karhun kansa on oikeasti uskonnollinen yhteisö” tai että ”Karhun kansalle tulisi myöntää uskonnollisen yhdyskunnan status”.

Olisi epärealistista olettaa, että kirjoitukseni ja sitä seuranneet jutut muuttaisivat käytäntöjä, mutta vähintään kirjoitukseni nosti joitakin kysymyksiä esiin. Voi olla, että itseäni eniten kiinnostavat seikat ovat liian akateemisia tai moniselitteisiä noustakseen pinnalle. Sen sijaan se vaikutelma, että kirkkoa lähellä olevat tahot päättävät, mistä yhteisöstä voi tulla uskonnollinen yhteisö, herättää tunteita, kiinnostusta ja keskustelua. Parempi sekin kuin täydellinen hiljaisuus.

Pääosin en mieti kovin syvällisesti, millainen vaikutus blogikirjoituksillani on. Suureksi osaksi kirjoitan niitä itselleni, erityisesti musiikkiaiheissa. Joskus kirjoitan selventääkseni ajatusta. Usein kirjoitan blogin muistiinpanojen asemesta. Kuitenkin se, että blogi on julkinen, tekee siitä potentiaalisen vaikuttajan, joskin useimmiten hyvin pienimuotoisen ja rajallisen.

Joskus kirjoitukset kuitenkin syöttävät aiheita valtavirtaa lähempänä olevaan mediaan. Sitä kautta niillä voi olla laajempaa vaikutusta. Esimerkiksi sisäministeri Päivi Räsänen tuskin kuuluu tämän blogin vakiolukijoihin, mutta toimittajan kyselyihin hän kuitenkin vastasi Raimo Savolaisen tavoin. Siinä mielessä blogilla on myös joskus jokin yhteiskunnallinen tarkoitus. En tiedä, onko tämä tapaus välttämättä toivottu esimerkki siitä, mitä yliopistojen paljon puhutulta yhteiskunnalliselta tehtävältä toivotaan, mutta esimerkki kuitenkin.

Kuvan karhulla ei ole tietääkseni mitään tekemistä Karhun kansan tai asiantuntijalautakunnan kanssa.
 
Linkit Kotimaa24-sivuston kirjoituksiin:



Ei kommentteja: