Heinäkuussa järjestettiin International Society for Media, Religion and Culturen konferenssi Turkissa, Eskisehirissä. Tällainen työmatka oli hyvä syy käydä myös Istanbulissa, sillä järkevin tapa matkustaa keskimaahan oli ottaa bussi metropolista.
Konferenssin järjestelyt olivat kaoottiset. Ihmiset eivät saaneet vastauksia sähköposteihinsa ja ohjelma muuttui jatkuvasti. Jos näiden ei antanut häiritä kokemusta, varsinaisesta tapahtumasta tuli varsin miellyttävä. Konferenssissa kuultiin nippu kiinnostavia papereita. Kuten aina, osa sytytti vähemmän.
Esitysten aiheet olivat vaihtelevia, mutta yleisesti applikaatioita, blogeja ja myös pelejä käsittelevät alustukset olivat pinnalla. Hieman vähemmän kuultiin perinteistä ”X:n representaatiot Y:ssä”. Radiosta ei tietääkseni puhunut kukaan, vaikka sillä on edelleen kohtuullisen tärkeä asema uskonnollisen ohjelman ja sanoman kanavana. Uskontoperinteistä islam ja kristinusko olivat eri muodoissaan selvästi eniten esillä.
Myös konferenssin ulkopuolella oli nähtävää ja koettavaa, vaikka ei tässä ajassa kenestäkään mitään asiantuntijaa leivota.
Oli mielenkiintoista mennä bussilla Istanbulista Eskisehiriin ja takaisin. Yhdensuuntainen viiden tunnin reissu maksoi noin 18 euroa ja siihen hintaan sai bussissa jäätelöä, kahvia, keksejä ja virvokkeita. Jokaisella oli laite, jolla pystyi kuuntelemaan musiikkia, katsomaan elokuvia ja televisiota sekä surffaamaan netissä. Ei se netti oikein toiminut, mutta omalla koneella nettiinkin pääsi. Kaikkiaan suositeltava liikkumismuoto Turkissa.
Istanbulissa tuli kokeiltua raitiovaunua, metroa ja laivaa. Kävely olisi muuten paras tapa edetä, mutta kapeat ja sokkeloiset kadut ovat täynnä ihmisiä ja korkeuserotkin ovat paikoitellen merkittäviä. Kun tämä yhdistetään helteeseen, lyhyetkin matkat saattavat tuntua raskailta. Kävellen näkee enemmän, mutta olosuhteiden vuoksi raitiovaunu oli usein helppo valinta.
Kaikille voi suositella julkisen liikenteen laivaa Aasian puolelle Üsküdariin, jonne pääsee alle 15 minuutissa ja matka maksaa alle euron yhteen suuntaan. Näkymät laivamatkalla ovat upeat. Aasian puolella ihmiset eivät tyrkytä koko ajan jotain, ja hinnat ovat hieman alhaisempia. Siellä voi istua rauhassa kahviloissa ja kokea rennon paikallistunnelman jokseenkin toisella tavalla kuin turistien Istanbulissa.
Istanbulissa on vaikuttavia nähtävyyksiä. Sininen moskeija on vierailun arvoinen ja Hagia Sofiassa yhdistyvät kristinuskon, islamin ja hallitsijoiden historiat. Niiden vieressä oleva maanalainen vesisäiliö ja sen lähes kolmesataa pylvästä on rauhoittava paikka maanpäälliseen hälyyn verrattuna. Grand Bazaarissa ei välillä näy käytävien loppua, mutta sieltä haluaa nopeasti pois kauppamiesten kynsistä. Galatan tornista on hulppeat näkymät, mutta paikka on kovin ahdas. No, tulipa todistettua taksikuskien tappelu tornista katsottuna. Myös modernissa keskustassa tuli käveltyä ja ahdasta oli niin Taksimin aukiolla kuin Istiklalin ostoskadulla. Vieressä olevan Çucurcuman pikkukujilla kuppiloineen sen sijaan olisi viihtynyt pidempäänkin.
Turistirysien ulkopuolelta tuli koettua suufien ja pyörivien dervissien luostari Mevlevi. Siellä oli noin viisi muuta asiakasta. Kaunis puutarha, kompakti museo-osasto ja suufien hautausmaa olivat nautinnollisia ja rauhoittavia sekä informatiivisia.
Eskisehir on yli puolen miljoonan asukkaan opiskelijakaupunki. Paikallisten mukaan kaupunki on konservatiivisen alueen ympäröimä liberaali keidas. Nähtävyyksiä on vain kaupungin ympärillä; sieltä löytyy muun muassa Ottomaanien valtakunnan alkukoti. Silti Eskisehir oli tunnelmaltaan oikein miellyttävä.
Kaupungissa ihmiset eivät tyrkytä mitään eivätkä taksit pyri huijaamaan joka käänteessä. Ihmiset ovat ystävällisiä ja hinnat reilusti Istanbulia alhaisemmat. Istanbulin turistialueiden kokemuksesta ei kannata yleistää, mutta siellä työskentelevistä turkkilaisista on vaikea sanoa mitään erityisen sympaattista. Kaupan pitää käydä, hinnalla millä hyvänsä.
Välillä joutuu kohtaamaan suorastaan idioottimaisuuksia. Kun taksikuski antaa vaihtoehdoiksi liikenneruuhkaisen halvemman reitin ja kalliimman pikareitin, ei vaihtoehdoille voi kuin nauraa. Valitsimme ruuhkareitin, mutta tietenkään kuski ei siihen suostunut, sillä sellaista ei ole olemassakaan.
Turkkilainen ruoka on oikein maukasta. Turisti menee helposti kebab-putkeen, vaihdellen sis kebabista dönerin kautta iskenderiin. Turkkilainen iskender onkin mainio, mutta niin ovat lihapullatkin. Lisäksi erityisesti mezet ovat suositeltavia. Alkupaloina leivän kera tarjottavat erilaiset mezet (dipit, munakoisomuhennokset jne.) maksoivat tavallisesti 2.5 euroa kippo ja halutessa ruokailun voi jättää siihen. Aamupaloilla en aina tiennyt, miten tarjottavat elintarvikkeet sopivat yhteen ja lisäksi suomalaiselle tuntuu oudolta syödä aamusta toiseen valikoima oliiveja valkoisen juuston kera.
Kenties luotettavin sapuska on oman kokemukseni mukaan turkkilainen pide, joka muistuttaa pitsaa, mutta jonka taikina on maukkaampaa. Sitä saa niin liha- kuin kasvistäytteillä ja molemmilla se on yhtä maukasta. Siihen saa myös pippureita, kun pyytää. Hinta-laatu -suhteeltaan se oli ylivoimaisesti paras perusruoka.
Turkin tunnetuin olut Efes on tuttu pils-tyyppinen herkku. Jos sitä on saatavilla, ei helteellä tee mieli vaihtaa sitä rakiin. Alkoholittomista juomista tee on suosituin erityisesti ruokailun jälkeen. Turkkilainen kahvi on pääosin maukasta – kahvin suurkuluttajana join vain yhden espresson koko matkan aikana. Mehut ovat minun makuuni liian makeita, vaikka niihin lisäisi vettä. Sen sijaan kioskeista ostetut lasilliset vastapuristetuista hedelmistä olivat erittäin hyviä ja edullisia. Jugurttia ja vettä sisältävä ayran oli tavallisin ruokajuomani, mikäli olutta ei ollut tarjolla (eli aika usein, sillä moni perusruokala ei tarjoile alkoholia). Eniten tuli nautittua vettä, sillä helteessä sitä kuluu useita litroja päivässä.
Ne, jotka tuntevat minut paremmin, tietävät, etten tapaa ostaa jälkiruokia. En nauttinut yhtään palasta baklavaa, mutta testasin samolinaa, joka muistutti makeahkoa kuskusia. Maistelin myös paikallisia keksejä, pähkinöitä ja muita kuivaherkkuja, mutta niistä ei ole mitään ihmeellistä kerrottavaa. Sen sijaan yllätyksekseni pidin erittäin paljon Turkish Delight -nimellä tunnetuista makeisista. Niiden hinnat vaihtelivat suuresti: Aasian puolella ne maksoivat erikoiskaupassa 5 euroa kilolta, kun taas turistialueilla näin hintoja 20 eurosta Grand Bazaarin turistihintoihin (jopa 35 euroa).
Yllätyksiä kymmenen päivän vierailu ei juurikaan tarjonnut, paitsi ehkä yhden. En tajunnut, että minareetin rukouskutsu tulee myös puoli viiden aikaan aamuyöllä niin valtavalla volyymilla. Siinä olisi viitasaarelaisella Hakkaraisella (”ukko huutaa tolpassa”) kestämistä. En myöskään arvannut, että ainakin Istanbulin Sultanahmetin kuppiloissa musiikki lakkaa rukouskutsun ajaksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti