keskiviikko 20. kesäkuuta 2012

Euro 2012: Lohkovaihe


Euroopan herruudesta on nyt kamppailtu yksi etappi. Ryhmävaihe on ohi ja seuraavaksi siirrytään pudotuspeleihin. Kisat ovat tarjonneet ensisijaisesti nautintoa.

Alkulohkojen pelien katsomista häiritsi yksi konferenssi, mutta vähintään yhden pelin olen nähnyt kokonaan kaikilta joukkueilta. Kisat ovat jo tarjonneet erittäin viihdyttäviä pelejä, kuten Ruotsi-Englanti tai Portugali-Hollanti, mutta jopa erittäin hidastempoinen ja paljon parjattu Ranska-Englanti tuntui minusta hikikarpalot otsaan nostattavalta trilleriltä.

Ryhmässä A Venäjä häikäisi ensimmäisessä pelissä ja haihtui sen jälkeen. Puola pelasi upeasti Venäjää ja Tsekkiä vastaan, mutta jatkopaikkaan se ei riittänyt. Tsekki aloitti huonolla tuloksella, mutta nousi melko odotetusti sen jälkeen. Kreikka pelasi huonosti alun, mutta voitto Venäjästä riitti yllätykseen. Draamaa kerrakseen.

Ryhmässä B nähtiin upeita otteluita. Tanskan avausvoitto Hollannista ja muutenkin odotuksia parempi suoritus jäi valitettavasti piirun verran tavoitteesta. Hollannin heikkous yllätti, Saksan laadukkuus ja suoritusvarmuus ei. Portugali on pelannut koko turnauksen viihdyttävintä – ja samanaikaisesti taktisesti kypsää – jalkapalloa.

Ryhmässä C Irlanti oli valitettavan heikko. Se ei pystynyt vakavasti haastamaan muita joukkueita. Italia pelasi kurinalaisesti ja se oikeutti jatkopaikkaan. Espanja ei ole loistanut, mutta joukkueen potentiaali on edelleen valtava. Ryhmän valopilkku oli ehdottomasti Kroatia, joka olisi paremmalla onnella voinut kukistaa Espanjan. Valitettavasti joukkueen kisat päättyivät tähän.

Ryhmässä D Ruotsi yritti, muttei riittänyt. Joukkue muuten johti jokaista otteluaan. Ukrainan vahvuus osoitti, että kotikentästä on etua, vaikka lähtöpassit tulikin. Jo mainittu Ruotsi-Englanti -ottelu on ollut kisojen kutkuttavimpia. Jossittelut ovat jalkapallossa usein puuduttavia, mutta Englanti-Ukraina -pelissä jäi miettimään, mistä maaliviivaa tuijottava tuomari saa palkkansa, jos hän ei näe pallon olevan selvästi maalissa. Ainakin Ukrainan maalin hyväksyminen olisi tuonut lisää jännitystä peliin, vaikka se taisikin lähteä liikkeelle paitsiotilanteesta. Englannin ja Ranskan kisat jatkuvat, mikä ei ole yllätys.

Seuraavaksi erotellaan jyviä akanoista, mutta perinteisesti olen tapittanut alkulohkoja pudotuspelejä sinnikkäämmin. En tiedä, miksi näin on, mutta kisaväsymyksestä tuskin on kyse. Kenties nautin odottavasta tunnelmasta, joka syntyy mahdollisuuksien avoimuudesta. Lisäksi alkulohkojen jälkeen mukana on yleensä ne tutut menestyjät ja kenties satunnainen yllättäjä. Toivottavasti myös tulevat pelit tarjoavat yhtä paljon hienoja suorituksia yksilöllisesti ja ryhmässä.

Tähänastisten esitysten perusteella ryhmät A ja D ovat olleet heikompia kuin B ja C, mutta yllätyksiä tapahtuu, joten ollaan veikkaamatta. Kiinnostavaa on myös nähdä, kumpi kahdesta jarruttelijasta – Italia vai Hodgsonin Englanti – tekee aloitteen.

Tapahtuman ikävät puolet ovat olleet odotettuja: rasismi ja fanien keskinäinen väkivalta eivät tulleet yllätyksenä. 

Huvittavin yksityiskohta on ollut italialaisten pelko siitä, että Espanja ja Kroatia pelaisi sopuisasti tasapelin 2-2. Se olisi tarkoittanut Italian putoamista. Mikään muu maa ei huolestuisi näin näyttävästi sopupelin pelosta. Miksi? Koska Italiassa kuvio on niin tuttu. Kun italialaisille seurajoukkueille sopii tasapeli, maan vedonlyöntitoimistot sulkevat kohteen, sillä Italiassa kaikki tietävät, miten italialaisseurojen peli päättyy.

Brittiystäväni Chris kirjoitti ennen kisoja, että laittoi 10 puntaa Portugalin mestaruudelle. Joukkueen suoritusten vuoksi toivon hänen lunastavan voittonsa finaalin jälkeen.

Ei kommentteja: