perjantai 15. lokakuuta 2010

Paavi kävi kylässä

Syyskuussa 2010 Paavi vieraili Iso-Britanniassa neljän päivän ajan. Edellisestä vierailusta oli kulunut aikaa, sillä se tapahtui vuonna 1982. Itselleni tämä tuoreempi vierailu oli eräänlaista kenttätyötä: aamuisin laitoin kengät jalkaan ja kävelin lehtikioskille hakemaan päivän lehdet. Siitä takaisin kotisohvalle katsomaan suoraa lähetystä vierailusta ja selaamaan lehtiä espressokupin ja aamupalaleipien kera.

Paavin vierailusta ja sen vertailusta edelliseen tulee erillinen luku tulevaan kirjaan, mutta tiivistän tähän muutaman huomion siitä, millaisen kohtelun Paavi sai mediassa.

Paavin vierailua koskeva mediaseuranta vahventaa projektissa jo tehtyä brittimedian profilointia siitä näkökulmasta, miten niissä käsitellään uskontoa. Kansallisten ja maanlaajuisten sanomalehtien sisältöä tarkastelemalla saadaan eräänlainen jatkumo. Tietysti lehdet voivat valita positiivisen tai negatiivisen suhtautumisen tapauskohtaisesti – ja joskus vaihdella suhtautumista juttutyypeittäin yksittäisen tapauksen kohdalla. Silti profilointi ei ole täysin keinotekoinen eikä pinnallinen.

Jatkumon toinen ääripää käsittää varsin kristillismyönteiset ja konservatiiviset lehdet, kuten Daily Telegraph ja Daily Express. Myös Daily Mail ja The Sun asettuvat hyvin lähelle tätä laitaa. Toinen pää koostuu erityisesti kahdesta sekularistisemmasta, joskus avoimen uskontokriittisestä lehdestä. Ne ovat The Independent ja The Guardian. Daily Star ja Daily Mirror ovat lähempänä kristillismielistä jatkumon laitaa ja The Times sijoittuu askeleen etäämmälle näistä, vaikka lehden suhtautumistapa uskontoon on maltillisesta sekularismista huolimatta huomattavasti lähempänä myönteistä kuin kielteistä.

Sanomalehtien suhde esimerkiksi islamiin ja militanttiin ateismiin vaihtelee, mutta yleisesti ottaen tabloidit ovat kielteisempiä kuin ns. laatulehdet, joskin myös Telegraph ja The Times ovat olleet erittäin kriittisiä ateistien puhemiehiä kohtaan. Jos nämä lehtien asenteet suhteutetaan levikkiin – Telegraph on suosituin laatulehti, The Sun ja Mail ovat ylipäätään luetuimmat – voidaan esittää, että brittiläisissä sanomalehdissä on konservatiivinen ja kristillismyönteinen painotus. Johtopäätös saattaa yllättää, sillä toimittajat ovat vähemmän uskonnollisia kuin britit keskimäärin.

Päätelmä myös haastaa mielikuvan sekularistisesta mediasta. Tähän päätelmään nähden uskonnollisten ihmisten valitus median uskontokäsittelystä on ehkä yllättävää. Kyse voi olla siitä, ettei media erityisesti kiinnostu uskonnoille tärkeistä teologisista kysymyksistä eikä (muutamia kriisitapauksia lukuun ottamatta) uskontojen viesteistä rauhasta, rakkaudesta ja oikeudenmukaisuudesta, vaan uutisoi silloin kun jotain yllättävää, kiinnostavaa ja kielteistä tapahtuu. Mutta kyse voi joskus olla myös kritiikin sietokyvystä: pienikin kielteinen uutinen ylitulkitaan ja myönteisempi mediapeitto unohtuu.

Johtavista televisiokanavista BBC esitti muutamia dokumentteja Paavista ja yli kymmenen tuntia suoraa lähetystä vierailusta. Channel 4 näytti erityisesti kriittisiä dokumentteja. Moni valitti, että BBC oli liian kriittinen, koska se näytti ainakin yhden jokseenkin kyseenalaistavan dokumentin, jonka brittiläinen juontaja oli homoseksuaali katolinen. Toiset valittivat, ettei BBC ollut ollenkaan kriittinen. Kaikkiaan BBC käsitteli Paavia maltillisen positiivisesti, kuten yleensäkin uskontoa.

Sanomalehdet olivat jakaantuneita. Tabloidit valittivat ”vasemmistolaisista” ja sekularisteista, jotka kritisoivat Paavia. Lehdet pitivät häntä hyvän tuojana, ja uutisoivat erittäin myönteisesti Paavin vierailusta. Siinä missä The Guardian ja The Independent tarjosivat myös myönteistä uutisointia ja suhtautuivat nihkeästi sekularistiprotestoijien keulakuviin Richard Dawkinsiin ja Stephen Fryhyn, lehdet nostivat etusijalle seksuaalisen hyväksikäytön uhrit ja koko skandaalin, jonka käsittelyssä Paavi ja koko katolinen kirkko olivat näiden lehtien mukaan surkeasti epäonnistuneet. 

Paikallislehti Yorkshire Evening Post osasi löytää jopa Paavin vierailusta paikallisen ulottuvuuden, kun se teki jutun Leedsin lastenkuorosta, joka oli menossa laulamaan Paaville.

Kaikissa lehdissä toistui sama narratiivinen rakenne: Paavin vierailu juonellistui edeltäneistä epäilyistä kaikki odotukset ylittäväksi vakuuttavaksi menestykseksi. Mielikuva ”Jumalan rottweilerista” vaihtui lämpimämpään, inhimillisempään ja vähemmän kylmään Paaviin.

Paul Weller on kuvannut tilastoaineistojen perusteella brittiläistä yhteiskuntaa kristilliseksi, maalliseksi ja uskonnollisesti monimuotoiseksi. Kaikki nämä teemat kristallisoituivat omalla tavallaan myös Paavin puheissa ja niihin liittyneissä mediakeskusteluissa.

Paavin mukaan kristinusko on vaarassa marginalisoitua. Syynä tähän on ensisijaisesti ’aggressiivinen sekularismi’. Uskonnollinen monimuotoisuus on puolestaan fakta, johon sisältyy Paavin mielestä myös haasteita.

Kristillis-ekumeeninen puhe oli olennainen osa Paavin vierailua vuonna 1982, jolloin silloinen Paavi puhui ”kristillisen ykseyden palauttamisesta” ja allekirjoitti kristillistä dialogia edistämään pyrkivän julistuksen. Nyt mediaa hallitsi uskontojenvälisyys: BBC:n suorassa lähetyksessä eräs sikhi vahvisti, että Paavin sanoma koskettaa yli katolisen kirkon ja että nykypäivänä uskonnollinen elämä tarkoittaa uskontojenvälisyyttä. BBC:n paikallisuutisissa esitettiin juttu muslimilapsesta, joka osallistui Paaville laulaneeseen kuoroon. The Times julkaisi artikkelin muslimista, joka toivotti Paavin tervetulleeksi Britteihin, koska heillä on sama Jumala. Lehdet lainasivat pääministeri David Cameronia, jonka mukaan vierailu on ”ainutlaatuinen tilaisuus juhlistaa uskonnollisten ryhmien hyviä tekoja”. Daily Mirror pyöräytti otsikon ”Kaikkien uskontojen mies”.

Erottelu hyvien ja pahojen uskontojen välillä tiivistyi siihen, kun viisi kadunlakaisijaa pidätettiin epäiltynä hankkeesta murhata Paavi. Erityisesti tabloideissa retosteltiin jutulla, jossa siivoojat nimettiin muslimeiksi ja työtoverin kuulema keskustelu muuttui terroristihankkeeksi. Nopeasti selvisi, että kyse oli väärästä hälytyksestä, mutta se riitti vahventamaan islamin ja terrorismin kytkentää mediassa. Jotkut lehdet julkaisivat korjaavia juttuja hieman häpeissään, kun taas toiset lehdet kiirehtivät väittämään, että uhka oli ollut aito.

Uskonnot ovat siis brittimedian mukaan, ja tämän tapauksen perusteella, kivoja ja käyttökelpoisia, kunhan vain pidetään nämä terroristimuslimit ja muut ongelmatapaukset kurissa.

Uskontojenvälisyyden teema ei ollut pinnalla kristinuskon erityisyyden kustannuksella. Puhe kristinuskon marginalisoimisesta oli kenties Paavin ydinsanoma briteille. Jotkut sanomalehdet ottivat sen todistukseksi liian pitkälle menneestä monikulttuurisuudesta, mutta pääosin se käännettiin ”poliittista korrektiutta” ja ”ateistisia vasemmistolaisia” vastaan. Sivumennen sanoen, on vaikea keksiä muuta asiayhteyttä, jossa Richard Dawkinsia pidettäisiin vasemmistolaisena.

Huoli kristinuskon marginalisoimisesta liitettiin likeisesti Paavin kamppailuun ”aggressiivista sekularismia” vastaan. Tämä viesti otettiin vastaan yllättävän myötämielisesti erityisesti kristillismielisemmissä lehdissä ja niiden pääkirjoituksissa, verrattuna aikaisempaan varovaisempaan asenteeseen. Ilmeisesti Paavin sanomaan oli helpompi yhtyä kuin maaliskuussa 2010 asiasta valittaneisiin brittiläisiin anglikaaneihin.

Toki lehdissä oltiin myös erimielisiä Paavin kanssa. Erityisesti sekularistisemmat lehdet esittivät, että varoitukset kasvavasta aggressiivisesta sekularismista ja joulunvieton vaarantumisesta ovat melkoisen kaukana brittiläisen yhteiskunnan arkielämästä. Kiinnostavasti myös muiden lehtien kolumneissa kyseenalaistettiin tämä sanoma, vaikka samaisten lehtien pääkirjoituksissa oli nielty sanoma sellaisenaan.

Nämä keskeisteemat näyttävät, miten brittimedia – joka edelleen usein demonisoi islamin – operoi yhä enenevässä määrin jaottelulla, jossa yhdellä puolella ovat ateistit ja sekularistit ja toisella uskonnolliset ihmiset. Vaikka kristinuskolla on edelleen erityisasema brittiyhteiskunnassa, tämä jako toimii jaettuna diskursiivisena periaatteena, jonka perustalle myönteisestä kielteiseen vaihtelevat mediasisällöt rakentuvat.

*

Henkilökohtaisesti pidin Paavin puheita yliampuvina, suhteellisuudentajuttomina ja tarpeettoman provosoivina. Siksi mediassa toistellut fraasit Paavin taitavista puheista ja hienovaraisesta teologisesta argumentoinnista ihmetyttivät melkein yhtä paljon kuin itse vieraan sanomiset. Jos Benedictuksen puheita vertaa edellisen Paavin vierailuun, ero puheen sävyssä on melkoinen, vaikka molempia on pidetty erilaisuudestaan huolimatta arvokonservatiiveina.

*

Materialistisen analyysin näkökulmasta on huomattava, että paavillinen pukeutuminen ei sopinut ainakaan Edinburghin tuuliseen ilmanalaan. Tuulenpuuskien ansiosta viitta oli välillä naamalla ja lakki lattialla. Kuva osoittaa, että kuningatar tuntee paikallisen pukeutumiskoodin: raskas hattu on parempi, jotta käsiä voi pitää muuallakin kuin pään päällä.

Ei kommentteja: