keskiviikko 14. tammikuuta 2009

Shopaten, rokaten ja dokaten

Suomalaiset ovat tottuneet pitämään Englantia kalliina maana. Erityisesti Lontooseen matkaavat turistit varaavat suunnilleen kuukauden budjetin pitkäksi viikonlopuksi. Joulun aikana päivittelin kuitenkin useaan otteeseen Suomen kalliita hintoja ja selittelin pitkään Englannin halvasta hintatasosta.

Täällä on lama, jota nujerretaan fiksusti shoppaamalla yhä enemmän. Hallitus siirsi puheet ilmastonmuutoksesta ja muista ympäristöasioista hetkeksi syrjään, laski arvonlisäveroa, uhkasi pakottaa pankit myöntämään lainoja löyhin perustein ja toitotti, kuinka nyt on syytä torjua lama kuluttamalla. Siihen vielä kaupat lisäsivät kortensa aloittamalla alennusmyynnit. Euromatkailijalle bonuksena on vielä rajusti heikentynyt punta (1£ on vain vähän yli euron).

Edelleen monet asiat ovat Englannissa kalliita, esimerkiksi asuminen. Ruoka on paikoitellen hintavaa, mutta tarjoukset ällistyttävät toisinaan. Pakollisten jälkeiset kulutuskohteeni ovat selvästi Suomen hintatasoa halvempia. Suomessa maksan tuopista jotain neljästä kuuteen euroa, tai kolme, jos oikein luonnekas juottola tulee vastaan. Viikonloppuna juomani pintti paikallista bitteriä maksoi 1.40£ (OK, se oli Angel Innissä eikä kimaltelevassa yökerhossa). Ostin myös kirjan. Madonnan homppeliveljen tuore tilityskirja ”Life with My Sister Madonna” maksoi 4.19£ uutena ja kovakantisena (perustelut ostokselle löytyvät eräästä aikaisemmasta postauksesta). Ostin myös Hitchcock-boksin, joka sisältää 14 klassikkoelokuvaa. Hintaa kertyi 16£. Sitten shoppasin 18 cd-levyä. Nipussa on muutama klassikko ja hyllyntäyte, mutta peräti seitsemän on vuodelta 2008. Ilmeisesti ”viime vuonna” tarkoittaa ”kelpaa alennukseen”:

Vuodelta 2008: Black Kids: ”Partie Traumatic” 5£, Portishead: “Third” 5£, Bloc Party: “Intimacy” 5£, Seasick Steve: “I Started Out with…” 5£, Fleet Foxes: “I” 5£, Mercury Rev: “Snowflake Midnight” 5.59£, Neon Neon: “Stainless Style” 5.59£, (Glasvegas oli liian kallis, 6£)

Vanhemmat: Stars: “In Our Bedroom…” 5£, Built to Spill: “Perfect from Now on” 8£, The Charlatans: ”Us and Us Only” 2.40£, The Hold Steady: “Separation Sunday” 3.19£, The Kooks: “Inside in…” 3.19£, Led Zeppelin: ”I” 3.99£, Van Morrison: “Astral Weeks” 3.19£, Lou Reed: “Coney Island Baby” 3.99£, The Streets: “A Grand.. / Original..” 3.19£, Scott Walker: “Collection” 2.39£, The Wombats: “A Guide to Love…” 3.19£

Kauppoihin jäi vielä melkoinen rivi levyjä ja musiikkikirjoja, jotka olisi tehnyt mieli kantaa pois. Aloin kuitenkin jo huolestua ympäristöasioista, tai ainakin siitä, miten monta seteliä on pankkitilini välittömässä ympäristössä. Tuli osallistuttua paikallisiin lamatalkoisiin. Tuli niin hyvä mieli, että palkitsin itseni tilaamalla The Fallin täydelliset Peel-sessiot boksin. Kuusi cd-levyä, hinta 15£.

Ei kommentteja: